VAPAAEHTOISTOIMINTA

Seurakunnan vapaaehtoiset ideoivat ja toteuttavat jatkuvasti erilaista näkyvää ja näkymätöntä auttamistyötä täällä Luumäellä ja kauempanakin. Osa avusta tähtää akuutin aineellisen hädän vähentämiseksi sota-alueilla ja osa on hiljaista rakkauden levittämistä mm. täällä elävien yksinäisten ikäihmisten parissa. Lisätietoja antavat Anne Olsson p. 050-412 4105 ja Tuija Reinilä p. 050-337 7142.

Vapaaehtoistyössä vain taivas on rajana. Jos seurakunnassamme ei vielä ole sellaista tehtävää, joka sopisi sinulle, kerro siitä meille ja tehdään asialle yhdessä jotain. Vapaaehtoisten joukkoon kuuluu yhtä lailla yleismiesjantusia kuin oman alansa huippuasiantuntijoita, siis täysi kattaus talkoomiehiä ja -naisia, rukoilijoita, ehtoollisella avustajia, sairaiden luona kävijöitä, kahvin keittäjiä, sohvan kantajia, leipähuoneen ja Postillan tehoenkeleitä, luennoitsijoita, kouluttajia, muusikoita, saunanlämmittäjiä jne.

Työryhmät: Yksi tapa toimi vapaaehtoisena on tulla mukaan työryhmään. Työryhmät kootaan pääsääntöisesti työaloittain: musiikki, diakonia, aikuistyö, jumalanpalveluselämä, nuoriso, lähetys ja lapset. Ryhmät muuntuvat ja muuttuvat tarpeen mukaan. Uusin Luumäen seurakunnan työryhmistä on kiinteistötyöryhmä, joka pohtii kesäkoti Osviitan tulevaisuutta. Tule mukaan, jos tietty työala kiinnostaa.

Kirkkokahvien vapaaehtoisia koordinoi ja tehtävään perehdyttää Marjut Juntto p. 040-547 3508. Ota rohkeasti yhteyttä, jos tällainen vapaaehtoistyö kiinnostaa. Leipoa ei tarvitse, joten pienellä vaivalla pääsee tuottamaan paljon iloa monille. Kesän kivimuurikahveja on ollut keittämässä iso joukko järjestöjä, toivottavasti taas ensi kesänä nähdään järjestöjen kivimuurikahveilla!

Leipähuone jakaa hävikkiruokaa sitä tarvitseville. Jakopäivät ma ja ke klo 9-10 Patteritie 14. Yhteistyössä Helluntaiseurakunta, koulu, Luumäen kunta ja kaupat, R-kioski, Satun Makiat. Lisätietoja antavat Marjatta Punkkinen p. 050-5390 839 ja Lea Munne p. 0400-857 131

Jos et ole vielä mukana vapaaehtoisten WhatsApp-ryhmässä, pyydä päästä mukaan:

helmi.jantunen@evl.fi, p. 044-259 5408