Mirjan mietteet – joskus elämä yllättää, niin kuin tälläkin kertaa

Seurakuntakeskus, tuo ruskea hieman vaatimattoman näköinen rakennus Vallaherrankujalla. Tuolla minun pitäisi olla työharjoittelussa kaksi ja puoli kuukautta. Onkohan minulle siellä tekemistä? Tapahtuukohan siellä paljon mitään? Mitenhän minä sopeudun sinne, kun olen ihan tällainen tavallinen tallaaja…? Näin pohdin mielessäni tammikuun alussa.

Sitten tuli se päivä, jolloin työharjoitteluni alkoi ja sain yllättyä aika melkoisesti! Sain heti pöydälleni työstettäväksi monen moista esitettä ja asiaa. Alkoi välittömästi tekemisen meininki. Tunsin itseni tärkeäksi! Minut otettiin lämpimästi vastaan ja pian tunsin olevani osa seurakunnan elävää ja sydämellistä yhteisöä! Seurakunnalle olikin helppo tulla!

Sitä ihminen tekee monesti oletuksia asioista tai on hieman ennakkoluuloinen. Täytyy vain olla rohkea ja kokeilla, lähteä mukaan, kun tilaisuus on! Ja ihan omana itsenä!

Ennakko-oletuksia tehdään myös ihmisistä. Teemme olettamuksia pelkän ulkokuoren perusteella. Onko se jotenkin meissä ihmisen luonteissa? Vaikka kuinka olisit hyväsydäminen, saatat kuitenkin jossain tilanteissa olla ennakkoluuloinen, vaikka luulet olevasi suvaitsevainen ja tasa-arvoinen toisia ihmisiä kohtaan.

Ihminen, joka nauraa ja näyttää hyvinvoivalta, voi ollakin sisältä rikki, yksinäinen tai surullinen. Ihminen, joka saattaa aluksi vaikuttaa sinulle äreältä voi keskustelun edetessä osoittautua sydämelliseksi ihmiseksi, jolla on ollut juuri raskasta. Olettamuksia ei voi tehdä ulkoisen olemuksen perusteella. Vain ihmisiä kohtaamalla oppii ymmärtämään tämän. Mutta täytyy vain osata pysähtyä, kuunnella ja tuntea sydämellä. Meillä on paljon opittavaa elämältä. Paljon muutakin kuin vaikka Wordin ja Excelin käyttöä. Meille lähetetään tehtäviä. Olemme täällä oppimassa, oppimassa elämästä.

Opin työharjoitteluni aikana paljon enemmän mitä odotin ja hyvin erilaisia asioita, joita en missään muualla työpaikalla olisi oppinut. Opin ihmisistä, uskosta, hyvyydestä, anteeksiannosta... ja jatkan näiden opettelua. Olen suuresti kiitollinen siitä, että pääsin seurakunnalle harjoitteluun. Kiitollinen siitä, että tapasin Helmi -papin ja hän tarjosi minulle Ilpon kanssa työharjoittelupaikan, juuri kun olin luovuttamassa opiskeluni suhteen, kun harjoittelupaikkaa ei kovasta yrityksestä huolimatta kirjastoista löytynyt. Ihan kuin minulle olisi ojennettu lahja. Ja lahjahan tämä olikin! Sain tavata paljon uusia ihmisiä kerhoissa ja tapahtumissa ja tärkeintä, sain uusia ystäviä. Ja sain aina halutessani juoda Jeesuksen kanssa kahvit. (lause, jota käytin kahvitauolla kirkkosalissa)

Ja vielä lopuksi. Joku taisi kysyäkin työharjoitteluni aikana, saanko harjoittelusta jotain palkkaa? Vastasin en. Nyt voin vastata, että rahallista en, mutta sain jotain paljon suurempaa. Tämä aika jää minun ihanien muistojeni kirjaan, jota säilytän mielessäni. Kaikki ne hymyilevät kasvot, lohdulliset sanat, hersyvä huumori, joka sai silmät vettymään ilosta. …Alamäkeä karkaileva imuri kirkon parvella… (ps. Arto tulen myös ensi vuonna avuksi, jos olen tekemistä vailla)

Sinulle lukija haluan sanoa, että seurakunta on paljon muutakin kuin mitä saatamme olettaa. Se on paikka, johon saat tulla sellaisena kuin olet. Kun lähdet mukaan avoimin mielin, saatat yllättyä iloisesti. Tapaat uusia ihmisiä, saat lohdutusta, iloa tai mielenrauhaa ja melko varmasti tulet uudestaankin! Sinullekin on tilaa täällä, meillä kaikilla on!

Kaunista kevättä ihan jokaiselle! Toivottaa, Mirja