Kirkon pihalla

Viime vuosina pandemiaksi äitynyt koronatauti laittoi seurakunnan ja kirkon tilapäisesti ”kiinni”. Tilaisuudet peruutettiin ja kohtaamisista luovuttiin.

Luonnollisesti virustaudin alussa piti olla tiukat rajoitukset eikä rokotetta ehditty yhdessä yössä kehittää. Seurakuntakeskukselta lähetettiin papin, kanttorin ja suntion toimittamia messuja. Lisäksi eri työalojen toiminnasta oli paljon ohjelmaa. Ken pystyi, voi katsoa kaikkea tätä kotona älylaitteistaan. Hyvä niin.  

Mitä muistammekaan niistä ajoista, kun kätellä ei saanut, piti pitää etäisyyttä. Piti opetella käyttämään suusuojainta ja desinfioida käsiään. Piti ostaa nenäliinoja ja vessapaperia varalle. Yli 70-vuotiaitten piti jäädä kotiin. Kotioven sai avata, mutta sisään ei saanut lähimmäistään kutsua. Koululaiset ja opiskelijat jäivät ”läppäreineen” etäopetukseen ja monet työssä käyvät etätöihin siinä samalla alle kouluikäiset lapsensa hoitaen. Juhlia ei saanut järjestää, vaikka uusi perheenjäsen syntyi tai joku meistä nukkui pois. Hautajaisvieraitten ja lohduttajien määrä oli rajattu. Yksinäisyys koitui monelle kärsimykseksi.

Korona aikana Luumäellä kehiteltiin ”jouluikkuna”-tapahtumaa, jossa eri järjestöt, yhdistykset, kunta, seurakunta, työpaikat ja yksityiset ihmiset saivat ilmoittautua jouluikkunan laittajiksi. Oli ilo käydä näitä ikkunoita katselemassa. Niitten äärellä sopivan etäisyyden päässä toisistamme oli myös mahdollista yhdessä laulaa tuttuja joululauluja.

Kävelimme puolisoni kanssa jouluaattona kirkon mäellä. Sankarihautausmaalta tulimme seurakuntatalolle. Sielläkin oli kaunis kerholaisten tekemä jouluikkuna. Seisoin siinä ja mietin kuinka moni lapsi lieneekään tässä talossa piirtänyt enkeleitä, leikannut tähtiä, laulanut ”enkeli taivaan”, kuullut jouluevankeliumin tai sotavuosina istunut vakavana itkevän äidin vieressä.

Siitä siirryimme jykevän, kauniin ja jo 30-vuoden ajaksi tutuksi tulleen kotikirkkomme tyhjälle pihalle. Oven lähellä paloi kirkas valo. Kirkon rapun viereen oli tuotu kaksi hahmoa, Maria ja Joosef sekä Jeesus lapsi olkivuoteellaan. Siinä he seisoivat edessämme kylmässä, vihlovassa tuulessa ja me tyhjän kirkon pihalla heidän kanssaan.

Tuo syvästi koskettava kohtaaminen pyhän perheen kanssa tuli mieleeni tämän joulun odotuksessa. Nyt olemme saaneet seurakunnassa ja kirkossa kokoontua moneen joulun ajan tapahtumaan. Voimme laulaa ja kohdata toisemme, rukoilla ja pyytää apua elämämme vaikeuksiin ja rauhaa maailmaan.

Kirkosta sen pihalle asti voi kuulla Anna-Mari Kaskisen joululaulun sanat:

Joulun suuri salaisuus

saa kansat laulamaan.

Seimen lapsen ihanuus

tuo rauhan päälle maan. Viholliset kättä lyö,

on aika sovinnon.

Nyt on pyhä jouluyö,

nyt taivas läsnä on.

Hyvää ja siunattua joulun aikaa sinulle

Riitta Pukki