Toivoa
Toivo. Minulle toivo liittyy kiinteästi rykelmään: usko, toivo ja rakkaus. Voiko toivoa olla ilman vähäisintäkään uskon hiventä. Pahassa tilanteessa voi toivoa muutosta parempaan, jos on jonkinlainen oletus, että muutos ehkä voisi olla mahdollinen. Tilanne on toivoton, kun kaikki mahdollisuudet on poissa. Diaknoosi parantumattomasta, kuolemaan johtavasta saidaudesta on sellainen. Toivoa paranemisesta ei siis ole. Tällaisessa tilanteessa ihminen tuntee varmasti suurta toivottomuutta. Jonkinlaista toivoa voi olla loppuajan sairautta helpottavista hoidoista ja lääkkeistä. Voi olla toivoa sairauden hitaasta etenemisestä ja ehkä pysähtyneistä vaiheista.Samoin sairastuneen lähipiiri tuntee toivottomuutta. Miten sitten voisi auttaa tilanteessa olevia. Toivoa et voi antaa, saatika vaatia. Puhe tuntuu usein hyvin tyhjältä sanahelinältä. Oikeita sanoja on vaikea löytää. Millä voisi lohduttaa, valaa uskoa parempaan. Tärkeintä on olla läsnä toivottomalle. Kulkea vierellä. Kaikkein tärkein on kuunnella. Kuunnella keskeyttämättä. Malttaa olla neuvomatta. Voit kysyä, miten voisit olla tukena. Voitko jotenkin auttaa. Voit myös tehdä jotain piristääksesi toivotonta, jos tiedät, mistä hän pitää. Älä loukkaanu, jos piristysyrityksesi ei häntä ilahduta. Malta kuunnella, vaikka hän aina uudelleen valittaisi samoja asioita. Ole herkällä korvalla. Jos hän mainitsee jonkun aisan, mikä voisi helpottaa tilannetta. Tartu siihen. Pohtikaa yhdessä, miten sellaisen tilanteen voisi saavuttaa. Siinä voi olla pieni toivon siemen. Entä se kolmas, se rakkaus? Se on juuri tätä rinnalla elämistä. Tukena olemista ja kuuntelemista. Lähimmäisenä olemista. Muista myös pitää itsestäsi huota, ettet masennu ja uuvu toista auttaessasi. Muista iloita hyvistä asioista elämässäsi. Kiitollinen mieli antaa iloa ja voimaa. ”Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo ja rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.” Muista kirkkomme alttaritaulun päältä sanat: ”Jumala on rakkaus."
Tekstin on kirjoittanut Eija Mättö Lyhty ja Lamppu kirjoittajapiirille 22.10.