Kutsuttu oman mittaiseksi?

Godfulness-kehoharjoitus. Jakso: Oman mittaiseksi. - YouTube

Jos ajattelet lausetta, sinut on kutsuttu oman mittaiseksi, millaisia tunteita ja ajatuksia se sinussa herättää? Tuleeko tunne, että saa olla ja tehdä vähemmän kuin tähän asti vai tunne, että saa olla ja tehdä enemmän kuin tähän asti? Tuottaako ajatus oman mittaisuudesta rohkeutta ja voimaa vai levollisuutta ja rauhaa vai vielä jotain muuta?

Ennen kuin vastaan itse omaan kysymykseeni, teen muutaman tarinan mittaisen mutkan. Ensimmäisen tarinoista luin lehdestä, toisen Raamatusta. Tuo tarina lehdessä kertoi naisesta, joka oli kasvanut syvästi kristityssä perheessä ja sellaisessa seurakuntayhteisössä, jossa lopun aikojen odotus oli hallitsevassa roolissa. Niinpä hän aikuisena muisteli, miten koko lapsuus kului Harmageddonin, Jumalan sodan välittömässä pelossa. Kun toiset lapset leikkivät pihalla huolettomina, hän etsi leikkipaikalla paikkoja, joihin voisi rynnätä piiloon, jos pommit alkaisivat putoilla taivaalta, ja kun toiset lapset viettivät perheidensä kanssa iloisia juhlia, hänen yhdessäoloaan oman perheensä kanssa väritti tunnelma siitä, että jokainen yhdessä syöty ateria saattaisi olla viimeinen.

Entä sitten se tarina Raamatusta? No se on tietysti se tarina, jossa opetuslapset ovat veneessä, vastatuulessa, isossa aallokossa. Siinä Jeesus ilmestyy heille keskeltä kuohuvia massoja kuin aave. Ja mitä tekee Pietari? Ylittää tyystiin itsensä, lähtee kävelemään kuohuja pitkin kohti Jeesusta ja vajoaa.

Kaksi erilaista tarinaa, kaksi erilaista tapaa olla ei-itsensä mittainen. Ensimmäisessä tarinassa lapselta jäi elämättä iso osa lapsuuden iloa ja huolettomuutta, koska hänet opetettiin pelkäämään asioita, jotka kuuluvat aikuisten maailmaan. Pieni lapsi joutui siis olemaan katastrofiin varautuvan aikuisen mittainen. Toisessa tarinassa Pietari jätti muut opetuslapset ja suhteellisen turvallisen veneen ollakseen ei ihmisen vaan peräti Jeesuksen mittainen.

Ensimmäisessä tarinassa lapsesta tuli siis aikuisen mittainen, pelokkaan, lopunaikoja odottavan aikuisen ja toisessa tarinassa ihminen yritti kurottaa itsensä jumalallisiin mittoihin.

Molemmissa tarinoissa lopputulos oli sama, vajoaminen pelkoon ja ahdistukseen, vajoaminen myrskyävään kuohuun.

Kun mietin omalla kohdallani tuota oman mittaisena oloa, tunnistan usein, että elämää tulee elettyä joko itseäni pienempänä tai sitten isompana, vain harvoin juuri itseni kokoisena. Miten tämä näkyy? Pelkona ja ahdistuksena. Jos luulen pystyväni asioihin, joihin en pysty, on lopputuloksena muutaman askeleen verran kulkemista epävarmassa, pohjattoman tuntuisessa kuohussa ja sitten vajoaminen. Jos taas jätän tekemättä asioita, joihin pystyn ja olen suorastaan kutsuttu, pienennän itseni ja teen itsestäni sen evankeliumikertomuksen palvelijan, joka kätki maahan saamansa talentin, siis piilotti omat lahjansa. Tätä kätkemistä edelsi pelko ja seurauksena tuli suuri ahdistus.

Miten siis olla itsensä kokoinen? Miten elää viiden talentin, kolmen talentin tai yhden talentin elämää? Miten pysyä samassa veneessä toisten kanssa ja malttaa pidättäytyä sooloilemasta? Miten muistaa, ettei siinä kaikkein suurimmassa voimantunnossaankaan ole jumalolento vaan ihminen? Ja miten suojautua ja suojella sellaisilta uhkakuvilta, jotka suotta kapeuttavat elämää tässä ja nyt?

Ajattelen, että avain tähän kaikkeen on, että tuntee itsensä ja tuntee Jumalansa. Ei siis riitä, että ainoastaan tuntee itseään fyysisenä ja psyykkisenä ihmislajiin kuuluvana olentona vaan myös hengellisenä olentona, Luojan luomana ikuisuusolentona, taivasolentona. Muistaa olevansa hän, jolle Jumalassa kaikki on mahdollista, mutta ihmisenä kaikki on rajallista.

Jeesuksella riitti haastajia, milloin mistäkin aiheesta. Kerran, kun häntä haastoivat kirjaviisaat saddukeukset, jotka pohtivat ihmistä ikuisuusolentona. Jeesus vastasi heidän pohdintoihinsa näin:
 

”Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia, ettekä Jumalan voimaa.”

Heitänkin tässä haasteen, että paras tapa lisätä itsetuntemustaan ja paras tapa kasvaa itsensä kokoiseksi, on rukoilla ja lukea pyhiä kirjoituksia eli Raamattua. Ja lukea Raamattua niin, että Jumalan rakastava katse tässä ja nyt tulee siitä päällimmäisenä luetuksi.

Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi Joh.1. 4:10.

Rukoukseni tässä ja nyt on: Jumala, kiitos että saan olla juuri oman mittaiseni, auta minua tuntemaan sinun rakkauttasi ja läsnäoloasi elämässäni enemmän ja kiitos siitä, että rakkaus ei ole siinä, miten me rakastamme vaan siinä, miten sinä rakastat. Auta meitä toisaalta elämään pyhässä huolettomuudessa ja toisaalta ahkeroimaan kaikkien niiden talenttien eli lahjojen kanssa, joita olet meille suonut. Auta meitä myös pysymään samassa veneessä toistemme kanssa, sillä sinä et ole tarkoittanut meitä toimimaan yksin, toisista erillään, vaan olet kutsunut meidät olemaan sinussa yhtenä yhteisenä seurakuntaperheenä. Aamen.

Helmi pappi

loppuun vielä tässä käytetyt Raamatunpaikat, jos joku haluaa niitä lisää tutkia: Omatoimista Raamattupohdintaa varten voit pohtia, keneen näiden kertomusten ihmisistä sinä helpoiten samaistut ja miksi?

Matt 25:14-30 talenttivertaus

Matt 14:22-33 Jeesus ja Pietari kävelevät veden päällä

Matt 22:23-33 Jeesuksen keskustelu Saddukeusten kanssa

Ja jos haluat tutkia Raamattua yhdessä toisten kanssa, lähde ihmeessä mukaan omalla alueellasi kokoontuviin raamattupiireihin. Luumäen alueen raamattupiireistä, löydät lisää tietoa seurakunnan nettisivuilta Tule mukaan – Aikuisille välilehdeltä