Päässä pyörii monia ajatuksia, kun leikkaa nurmikkoa!

Ajelin taas kerran pitkäksi kasvanutta nurmikkoa talomme pihalla. Pihalla, jolla nykyisin ei ole juurikaan käyttöä. Käyn siellä pääasiassa leikkaamassa sitä nurmikkoa. Nuorena unelmoimme isosta talosta ja isosta pihasta järven rannalla. Järveä ei ole. Paskaoja on. Niin se joskus menee.

Istutimme noin 20 vuotta sitten sinne muuttaessamme monia asioita kasvamaan. Puita. Lapsia. Mansikoita. Perunoita. Omenoita. Kukkia. Kaivoimme ja kastelimme. Pihalla on leikitty ja pelattu. Juhlittu ja grillattu.

Talo on siis vanha ja iso. Vaimo ei ihan äkkiä löytäisi, jos haluaisin piiloutua. Varmaan toisinpäin sama juttu. Kerran asuimme pienessä talossa ja vaimo oli piiloutunut, kun tulin kotiin. Luulin että hän nukkuu ja en etsinyt. Kömmin vaan viereen hiljaa, ettei hän heräisi. Säikähdin, kun kaapista alkoi kuulua huutoa. No ei tästä sen enempää. Kerran taas yksi lapsi hukkui, siihen isoon taloon, kun piilosta leikittiin. En vaan löytänyt. Äänimerkki ja lapsi löytyi. Huh. Luulin oikeasti, että talo oli syönyt hänet.

Korjasimme ja laitoimme taloa mieluisaksi tai siis maksoimme siitä, että ammattitaitoiset kirvesmiehet korjasivat. Talo on hyvä, ainakin meidän mielestämme. Raksystemsin kuntotarkastajan mielestä siinä on jotain laitettavaa, mutta hän ei tainnut ymmärtää et talo on rakennettu jo 1950. Se ei nimittäin ole sama juttu, jos talo on rakennettu vaikka 2001. Ei ne insinööritkään kaikkea tiedä. Hassusti ne unelmat vuosien varrella muuttuu. Nyt unelmoidaan, että saataisiin unelma talo myytyä. Ei kyllä ole helppoa tietää mitä haluaa. Kyllä tuo talo seisoo tuossa ainakin seuraavat 70 vuotta ja olisi hyvä sille, joka unelmoi isosta talosta ja isosta pihasta. Sitä voi kyllä hyvin korjata ja laittaa mieleiseksi.

Puita mietin, siitä tämä lähti. Tervaleppä on kasvanut melko isoksi, melko nopeasti. Tammi taas on kasvanut tosi hitaasti, mutta sitä se taitaakin tehdä tosi pitkään. Lapset on kanssa kasvaneet, ainakin jo niin isoiksi, että ovat muuttaneet omilleen. Tammi on pitkäikäinen metsien ja meidän pihamme aatelinen. Jo 60-vuoden jälkeen siitä saa arvokasta tukkia. Miksiköhän en tajunnut laittaa niitä kasvamaan enemmin!  

Moni on kasvanut. Olenkohan minä kasvanut. Lepän elinkaari on noin 50 vuotta. Minä olen 54. Olenhan minä kasvanut, täynnä viisaita ajatuksia kasvatuksesta - sekä lasten että puiden. Nurmikon kasvusta tiedän paljon. Se muun muassa kasvaa paremmin, jos on sateinen kesä kuin kuiva. Mansikat, perunat, omenat, porkkanat ovat kotipihalla kasvatettuna ihan pikkasen parempia, mutta paljon työläämpiä. Nykyään ostan ne kaupasta, ellei joku mukava ihminen niitä satu meille toimittamaan. Niinkin on sattunut. Älyttömän hyvä isä olen ollut ja etenkin puoliso. Tulipa oikein positiivisuuspuuska. Vaikka en tiedä tuosta viimeisestä. Lääkäri kielsi rapsuttamasta vaimon selkää. Se on loppu nyt. Elämäntyö on pilattu. Ei ne kyllä lääkäritkään kaikkea tiedä.

Olisihan sitä voinut olla isänäkin parempi. Mutta näillä mennään kohti vääjäämätöntä loppua. Negapuuskaiski. Toisaalta, jos elän vaikka 100-vuotiaaksi niin elämää on jäljellä 46-vuotta. Siinä ehtii vielä kasvaa ja tehdä monenlaista. Toisaalta elämä voi loppua huomenna. Ehditäänkö sinne järvelle! Pieni mökki käy! Pliis ei nurmikkoa.

Alussa leikkasin nurmikkoa ja yhä edelleen leikkaan nurmikkoa. Jotkut asiat eivät vaan muutu. Välillä loppuu bensa ja välillä on rengas puhki. En nyt käytä tuota aasin siltana mihinkään syvällisempään.

Tuli vaan mieleen vielä Pelkosenniemen taistelun muistomerkin sanat.

Herra auttoi meitä!

Harri Nuutinen