
Jumalanpalvelukset ja uskonelämä
Yhteinen jumalanpalvelus on seurakunnan sydän. Kun sydän pumppaa, veri virtaa ja punasolut kuljettavat happea kaikkialle kehoon. Jumalanpalveluksessa on kyse samasta asiasta. Me ihmiset olemme kuin punasoluja. Jumalanpalveluksessa saamme Jumalalta kaikkia hyviä lahjoja. Opimme uutta Jumalan sanasta. Koemme yhteyttä Jumalan ja toisten ihmisten kanssa. Ehtoollisella eli pyhällä aterialla Jumala lahjoittaa itsensä meille kokonaan. Ehtoollisessa voimme maistaa, haistaa ja tuntea Jeesuksen ruumiin ja veren. Saamme lahjaksi rauhan.
Jumalan lahjat on tarkoitettu jaettavaksi. Jumalanpalveluksesta meidät lähetetään arkeen rakastamaan toisia ja tekemään hyvää. Lähdemme siis liikkeelle sydämestä ja menemme pienimpiä hiussuonia pitkin kaikkein kaukaisimpiinkin soluihin. Siis elämme arkea toisia ihmisiä kohdaten ja auttaen. Rakastamme ja teemme hyvää, koska Jumala on rakastanut meitä ja tehnyt meille hyvää. Keräämme lahjojen tilalle uutta kuormaa: jaettuja huolia, pelkoja, surua, syyllisyyttä ja kaikkea, mikä tekee ihmiselämästä pimeää. Sama tapahtuu verenkierrossa. Kun punasolu on antanut happea kudoksiin, kudokset antavat tilalle hiilidioksidia, joka pitää kuljettaa pois kehosta. Niin palaamme sydämeen, siis jumalanpalvelukseen, missä saamme jättää jälleen kaikki kuormamme Jumalan haltuun ja levätä.
Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat. (Apt. 2:42)
Jumalanpalvelukset Luumäellä
Luumäen seurakunnassa vietetään jumalanpalvelus sunnuntaisin ja kirkollisina juhlapyhinä klo 10.
Jumalanpalvelukset toimitetaan marras-huhtikuussa pääasiassa seurakuntakeskuksessa, Taavetissa. Siirtymä kirkosta seurakuntakeskukseen tapahtuu pyhäinpäivän jälkeisenä sunnuntaina.
Huhti-marraskuussa jumalanpalvelukset toimitetaan Luumäen kirkossa. Siirtyminen kirkkoon tapahtuu palmusunnuntaina.
Mukaan toteuttamaan
Jumalanpalvelus on koko seurakuntayhteisön juttu. Siksi jumalanpalvelusten valmisteluun ja toteutukseen tarvitaan ihmisiä. Seurakunnan vapaaehtoisilla on WhatsApp-ryhmä, jossa jumalanpalveluksen tehtävistä sovitaan. Tehtävänä jumalanpalveluksessa on esim. kolehdin kerääminen, tekstin lukeminen, ihmisten tervehtiminen kirkon ovella, soittaminen tai laulaminen, rukoileminen ja ehtoollisella avustaminen. Jos et ole jäsenenä vapaaehtoisten WhatsApp-ryhmässä, voit liittyä siihen tai toimia muuten messujen toteuttajana olemalla yhteydessä seurakunnan pappeihin ja sopimalla osallistumisestasi.

Pyhäkoulu
Jumalanpalvelusten aikana on mahdollista pitää pyhäkoulua, jos sille ilmenee tarvetta. Jos asia on sinun perheessäsi ajankohtainen, olethan yhteydessä joko lastenohjaajaan Annikki Knaapi puh 0440 225 956 tai seurakuntapastoriin Helmi Jantunen 044 2595408.
Kirkonrotat Ronja ja Roni ovat kavereitasi pyhäkoulussa.