Hyvää Isän päivää

Monen pienen ihmisen viikkoon antaa värinsä tämän viikon lopulla, sunnuntaina 10.11. vietettävä isänpäivä. Kouluissa ja päiväkodeissa askarrellaan tai on jo askarreltu kortteja ja pieniä lahjoja isille ja isoisille. Samoin seurakunnan kerhoissa niin Taavetissa kuin Jurvalassakin muistetaan isiä, jotta jokaisessa kodissa olisi isälle pieni paketti tai itse piirretty kortti antaa sunnuntaipäivänä. ”Kauppiaitten keksintöä” sanoi isänpäivästä oma ukkini, 1917 syntynyt kahden sodan veteraani, joka ei halunnut viettää isänpäivää lahjoin, mutta ilahtui kovasti, jos lapsenlapset ilmestyivät ovelle marraskuun toisena sunnuntaina.

Olen itse monesti isänpäivänä ja muutenkin miettinyt isyyttä Raamatun valossa. On aika hämmentävää, miten Paavali kirjoittaa Efeson seurakunnalle osoittamassaan kirjeessä näin: ”Tämän vuoksi minä polvistun Isän eteen, hänen, jonka asemaa jokainen isän ja lapsen suhde taivaassa ja maan päällä kuvastaa” Ef 3:14-15

Tässä jakeessa minua on aina hämmentänyt kohta ”jonka asemaa jokaisen isän ja lapsen suhde kuvastaa”. Mehän hyvin tiedämme, että isiä on monenlaisia. Isä voi olla rakastava, turvallinen, lämmin ja läsnäoleva. Mutta yhtä hyvin isä voi olla pelottava, arvaamaton, etäinen ja jopa kokonaan poissa. Miten tällainen isä ja tällainen isän ja lapsen suhde voisi kuvastaa Taivaallisen isän asemaa meille ja meidän elämässämme?

Joseph Ratzinger eli Paavi Benedictus XVI avaa tätä kysymystä kirjoittamassaan kirjassa Jeesus Nasaretilainen, Ensimmäinen osa: Kasteesta kirkastumiseen. Ratzinger kirjoittaa vapaasti siteeraten näin: Taivaallinen isä on isyyden mitta, se mittari, jota vasten inhimillistä isyyttä arvioidaan. Todellisen isällisyyden kriteeri paljastuu Jeesuksessa. Koko sanan isä varsinainen merkitys avautuu Jeesuksen puheissa ja olemuksessa. Jumalan lapseus on meidän ydinolemuksemme, meidän ydinihmisyytemme, jonka löydämme vähä vähältä rukouksen kautta. Se että meillä on kaikille yhteinen Isä, meidän Isä taivaassa kertoo sen, että olemme yhtä perhettä kaikkien luotujen kanssa. Ja nyt tulee ehkä tämän kirjan minulle häikäisevin lause suorana sitaattina: ”maallinen isyys erottaa, taivaallinen yhdistää…. Isyyys ”taivaissa” johtaa meidät siihen suureen ”me” -sanaan, joka ylittää kaikki rajat, murtaa kaikki muurit ja tuo rauhan.”

Maallisia isiä tosiaan on monenlaisia. Ja siinä, millaiseen perheeseen synnymme, millaisen isän ja äidin lapsiksi, millaiseen sukuun, yhteisöön ja isänmaahan, se erottaa meidät toisistamme. Se erottaa meidät kielellisesti ja kulttuurisesti mutta ehkä vielä kipeämpi asia on, että se erottaa meidät tunnetasolla. Se (aikuinen) lapsi, joka on kasvanut isän rakkauden katseessa, jonka koti on isän rakastava syli, tuki, turva ja kannustus, ponnistaa tähän elämään aivan eri lähtökohdista, kuin se (aikuinen) lapsi, joka henkinen koti on täynnä pelkoa, epävarmuutta ja häpeää omasta olemassaolosta. Tähän kipeään haavaan on toki monia lääkkeitä ja apuja, on terapiaa, on korvaavia kokemuksia ja korjaavia ihmissuhteita. Silti eroja jää siinä henkisessä ja materiaalisessa perinnössä, minkä omilta maallisilta isiltämme saamme.

Taivaallinen Isä kuitenkin yhdistää. Hän yhdistää meidät perustavalla tavalla toisiimme ja kun Raamattua alkaa lukea tässä valossa, yhteisen Isän lapsena, sieltä löytää monia uusia aarteita. Esimerkiksi Paavalin kirje Kolossalaisille muistuttaa meitä koko Jumalan perheväen yhteisestä perinnöstä, joka ei ole rahaa, arvopapereita eikä edes hyvää itsetuntoa ja rohkeutta vaan valoa:

Kiittäkää iloiten Isää! Hän on tehnyt teistä pyhiä, jotka saavat osansa valon perinnöstä (Kol 1:12)

Sama Kolossalaiskirje muistuttaa meitä yhteisestä isoveljestämme, esikoisesta Jeesuksesta, joka yhdistää meidät ja tekee näkyväksi meidän taivaallisen Isämme:

Hän on näkymättömän Jumalan kuva, joka syntyi ensimmäisenä, ennen koko luomakuntaa. Hänen avullaan luotiin kaikki taivaassa ja maan päällä: näkyvät ja näkymättömät, valtaistuimet ja valtiaat, henkien vallat ja voimat. Hän on kaikessa luomisessa mukana, ja häneen kaikki lopulta palaa. Hän oli olemassa ennen kaikkea muuta, ja hän sitoo kaiken yhteen. Hän on pää, ja kirkko on hänen ruumiinsa. Hän on kaiken lähtökohta. Hän nousi esikoisena kuolleista, jotta olisi kaikessa ensimmäinen. (Kol 1:15-18)

Ja vielä Kolossalaiskirje muistuttaa, että meidän taivaallisen Isämme lapseus tekee toissijaiseksi kaikki kulttuuriset ja sosiaaliset roolit ja niistä nousevat erot. Meidän ensisijainen minuutemme on olla rakastettuja Jumalan lapsia ja oppia ja ottaa mallia yhteisestä taivaan Isästämme:

Tämä uusi minuus uudistuu jatkuvasti, teidän ymmärryksenne lisääntyy, kunnes se heijastaa täydellisesti Luojansa kuvaa. Se ei enää ole kreikkalainen tai juutalainen, ympärileikattu tai ympärileikkaamaton, muukalainen tai raakalainen, orja tai vapaa. On vain Kristus; hän on kaikki ja kaikissa.

Pukeutukaa siis sydämelliseen hyväntahtoisuuteen, hyvyyteen, nöyryyteen, ystävällisyyteen ja kärsivällisyyteen. Tämä sopii Jumalan valituille, pyhille ja rakastetuille. Sietäkää toisianne ja antakaa reilusti anteeksi, jos teillä on jotain hampaankolossa toisianne vastaan. Ottakaa mallia Herrasta, joka antoi anteeksi teille. Pukekaa päällimmäiseksi rakkaus, täydellisyyden side. (Kol 3:10-14)

Oikein rakastettua yhteisen Isän päivää meille kaikille!

srk-pastori Helmi